Matkalle ja mökille

Matkapahoinvointi

Matkapahoinvointi on suhteellisen yleinen vaiva, sillä noin kolmannes ihmisistä saa herkästi siihen liittyviä oireita. Matkapahoinvoinnin ensioireita ovat muun muassa kalpeus, kylmänhikisyys tai haukottelu. Pahoinvointia esiintyy monesti jo heti alkuvaiheessa, mutta se voi alkaa myöhemminkin ja päätyä oksenteluun. Matkaan voi varautua matkapahoinvointia estävillä lääkkeillä. Lääkehoidon vaikutus on parempi, jos se aloitetaan ennen matkaa.

Hyönteisten ja käärmeen puremat

Hyönteisten pistoista johtuvan kutinan ja punoituksen hoitoon voi käyttää antihistamiini- tai kortisonivoidetta. Pistoista johtuvien oireiden ennaltaehkäisyyn voi kokeilla myös antihistamiinitabletteja (allergialääke). Kortisonitabletteja käytetään itsehoidossa ensiapuna kyyn puremissa. Kyyn pureman tapahduttua tulee lisäksi mennä välittömästi lääkärin hoitoon olipa potilas lapsi tai aikuinen. Kortisonitabletteja voi käyttää myös ampiaisen ja mehiläisen piston aiheuttamassa allergisessa reaktiossa.

Kortisonivoiteet

Kortisonivoiteita käytetään allergisten ihottumien, auringon polttamien, hyönteisten puremien, vaippaihottumien sekä muiden kutiavien ja punoittavien ihottumien hoitoon, jotka eivät ole bakteerien, sienten tai virusten aiheuttamia.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 36 / 112 tuloksesta

Mepitel One 5x7,5cm 2 kpl

15,91
Heti saatavilla

Hansaplast Suihkelaastari ME10 (1861) 32,5 ml

13,33
1 l = 403,94 €
Heti saatavilla

Asept-suihkepullo 100 ml

4,86
1 l = 48,60 €
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 1 % emuls voide 20 g

4,97
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 2,5 % emuls voide 20 g

7,58
Heti saatavilla

Apteekki Antiseptinen haavanpuhdiste spray 100 ml

4,99
1 l = 49,90 €
Heti saatavilla

Asept 100 ml

4,44
1 l = 44,40 €
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 2,5 % emuls voide 50 g

16,13
1 kg = 322,60 €
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 0,5 % emuls voide 20 g

4,27
Heti saatavilla

Salvequick Textil 75 cm leikattava kangaslaastari 1 kpl

2,80
3,43 €
Säästät 18 %
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 0,5 % emuls voide 50 g

7,78
1 kg = 155,60 €
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 1 % emuls voide 50 g

9,10
1 kg = 182,00 €
Heti saatavilla

NEO-AMISEPT DESINFIOIVA PYYHE 10 KPL

3,62
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 2,5 % emuls voide 100 g

20,16
1 kg = 201,60 €
Heti saatavilla

Salvequick Med Antibact Cover laastari 5 kpl

3,95
4,36 €
Säästät 9 %
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON-RATIOPHARM 1 % emuls voide 100 g

11,64
1 kg = 116,40 €
Heti saatavilla

Salvequick Textil kangaslaastari 20 kpl

2,70
3,30 €
Säästät 18 %
Heti saatavilla

Salvequick Aqua Resist muovilaastari 40 kpl

3,60
4,36 €
Säästät 17 %
Heti saatavilla

Lääke PANTYSON 10/20 mg/g emuls voide 20 g

6,72
Heti saatavilla

Salvequick Med Aqua Cover laastari 5 kpl

3,95
4,36 €
Säästät 9 %
Heti saatavilla

Lääke PANTYSON 10/20 mg/g emuls voide 100 g

28,34
1 kg = 283,40 €
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON-RATIOPHARM 1 % emuls voide 50 g

7,60
1 kg = 152,00 €
Heti saatavilla

Salvequick Aqua Block laastari 16 kpl

3,60
4,36 €
Säästät 17 %
Heti saatavilla

Salvequick Med Aqua Cover XXL laastari 5 kpl

5,25
6,36 €
Säästät 17 %
Heti saatavilla

Salvequick Paw Patrol lastenlaastari 20 kpl

2,70
3,30 €
Säästät 18 %
Heti saatavilla

Lääke HYDROCORTISON 1 % emuls voide 100 g

12,13
1 kg = 121,30 €
Heti saatavilla

Salvequick Med Family Mix laastari 26 kpl

2,70
3,45 €
Säästät 22 %
Heti saatavilla

Salvequick Finger Mix laastari 18 kpl

2,90
3,52 €
Säästät 18 %
Heti saatavilla

Lääke BETADINE 100 mg/ml paikallisantiseptiliuos 100 ml

8,80
1 l = 88,00 €
Heti saatavilla

Vetyperoksidi 3 % 100 ml

3,30
1 l = 33,00 €
Heti saatavilla

SALVEQUICK MUUMI LASTENLAASTARI 20 KPL

2,70
3,30 €
Säästät 18 %
Heti saatavilla
1 - 36 / 112 tuloksesta