Kissat

Kissan matolääkkeet

Sisäloishäätöön tarkoitettuja lääkkeitä kissoille on saatavilla suun kautta annosteltavina tabletteina ja pastoina. Tavallisimmat kissojen sisäloiset ovat suolinkaisia. Ulkoilevilla kissoilla esiintyy lisäksi myös heisimatoja. Kissat madotetaan yleensä kaksi kertaa vuodessa. Poikkeuksena ovat ulkona liikkuvat kissat, jotka on tarpeen madottaa vähintään 3-4 kertaa vuodessa suolinkaisiin ja heisimatoihin tehoavalla valmisteella. Ulkomaille matkustettaessa on huolehdittava sisäloishäädöstä heisimatoihin tehoavalla valmisteella ennen Suomeen palaamista. Sisäloiset siirtyvät helposti nartusta pentuihin. Narttu madotetaan ennen astutusta ja vähintään kerran tiineysaikana. Myös syntyneet kissanpennut tulee madottaa kahden, neljän, kuuden ja kahdeksan viikon iässä sekä 1-2 viikkoa ennen perusrokotuksia.

Punkit ja muut ulkoloiset kissalla

Kissoille on tarjolla monia ulkoisesti käytettäviä ulkoloishäätöön tarkoitettuja, iholle annosteltavia valmisteita. Punkkitartuntojen ehkäisemiseksi kannattaa ulkoilevilla kissoilla käyttää loishäätövalmisteita keväästä syksyyn. Kissoilla punkkihäätöön soveltuu fiproniili. Eläimen ihoon kiinnittyneet punkit irrotetaan parhaiten käyttämällä punkkipihtejä. Kissoilla ei esiinny täitä, mutta väive- ja kirpputartunnan hoitoon voidaan käyttää fiproniilia, mutta ei permetriinia.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
37 - 72 / 92 tuloksesta

Virbac Eye Clean 125 ml

16,20
1 l = 129,60 €
Heti saatavilla

Virbac Cat Struvite Diss.& Prev. U2 3 kg

49,46
1 kg = 16,49 €

Vetericyn+ Hydrogel kotihoitoon 89 ml

34,70
1 l = 389,89 €
Heti saatavilla

Allermyl vet shampoo 200 ml

22,14
1 l = 110,70 €
Heti saatavilla

Dermacool vet 50ml 50 ml

15,16
1 l = 303,20 €
Heti saatavilla

Keratolux vet shampoo 200 ml

24,22
1 l = 121,10 €
Heti saatavilla

Parafiiniöljy 200 ml

6,47
1 l = 32,35 €
Heti saatavilla

Maxim Katkerospray vet 100 ml

11,10
1 l = 111,00 €
Heti saatavilla

DOUXO S3 Pyo shampoo 200 ml

26,83
1 l = 134,15 €
Heti saatavilla

Maxim Catbooster 50 g

10,61
1 kg = 212,20 €
Heti saatavilla

Aptus Apto-Flex siirappi 500 ml

41,06
1 l = 82,12 €
Heti saatavilla

NousNous Haavapuhdiste 100 ml

6,11
1 l = 61,10 €
Heti saatavilla

Aptus Apto-Flex siirappi 200 ml

22,06
1 l = 110,30 €
Heti saatavilla

BioBzz 500 ML

14,54
1 l = 29,08 €

APTUS DERMA CARE MOISTURIZING GEL 100 ml

14,06
1 l = 140,60 €
Heti saatavilla

Nutri-Plus vet geeli 120 g

20,43
1 kg = 170,25 €
Heti saatavilla

Megaderm vet 250 ml

31,01
1 l = 124,04 €

Enteromicro complex pasta 15 ml

34,20
1 l = 2 280,00 €
Heti saatavilla

Probalans Pectbalans 180 g

9,71
1 kg = 53,94 €
Heti saatavilla

Biotiini Forte 60 tabl

13,09
1 kg = 1 006,92 €
Heti saatavilla

Fibor 500 g

31,90
1 kg = 63,80 €
Heti saatavilla

Probalans Zincbalans VET 300 g

19,40
1 kg = 64,67 €
Heti saatavilla

Flumax 150 ml

35,08
1 l = 233,87 €
Heti saatavilla

Aika Kaopekt forte pasta 32 ml

28,19
1 l = 880,94 €
Heti saatavilla

Promax 9 ml

16,86
1 l = 1 873,33 €
Heti saatavilla

Promax 30 ml

27,24
1 l = 908,00 €
Heti saatavilla

Vetericyn+ Silmägeeli kotihoitoon 89 ml

34,70
1 l = 389,89 €
Heti saatavilla

Vetramil Auris korvatippa 50 ml

20,16
1 l = 403,20 €
Heti saatavilla

Serene-UM vet tabl 30 kpl

14,58
1 kg = 857,65 €
Heti saatavilla

AIKA BIOBAK 175 g

11,65
1 kg = 66,57 €
Heti saatavilla

AIKA Kaopekt forte pasta 16 ml

17,78
1 l = 1 111,25 €
Heti saatavilla

Maxim kissanmallas 50 ml

10,61
1 l = 212,20 €
Heti saatavilla

APTUS MULTICAT 120 tabl

17,68
1 kg = 368,33 €
Heti saatavilla

AIKA Inupekt forte 60 TABL

12,86
1 kg = 42,87 €
Heti saatavilla

AIKA B-Max 150 tabl

12,04
1 kg = 200,67 €
Heti saatavilla

AIKA Kaopekt forte 200 ml

24,50
1 l = 122,50 €
Heti saatavilla
37 - 72 / 92 tuloksesta